Suomen festarikesä

Ei kauaakaan, kun eri puolella Suomea taas raikaa musiikki ja festarialueet ovat täynnä iloisia ihmisiä.Tänäkin vuonna Suomen suveen mahtuu moniin eri musiikkimakuihin istuvia festareita. Ruisrock –festivaali, joka järjestetään Turun Ruissalossa, Ruissalonkansanpuistossa 8.–10.7.2016. Ruisrockin musiikkitarjontaan kuuluu tänäkin vuonna yllättäen hyvin vähän rock -kokoonpanoja, vaikka nimi antaakin toisenlaisen käsityksen.Ruisrock on kuitenkin yksi Euroopan vanhimpia rockfestivaaleja, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1970. Pikkuhiljaa siitä on kuitenkin muovautunut enemmän monipuoliselle yleisölle mukaansatempaava kokonaisuus, johon on tuotu muutaman rock –artistin lisäksi massoille enemmän uppoavaa poppia ja esimerkiksi EDM:ää (eng. Electronic Dance Music). Festivaalin tähtiä ovat mm. Jack Ü, Lukas Graham, Antti Tuisku, Sanni, Apulanta, Maj Karma, Major Lazer, Cheek, Chisu, Stam1na, Vesala, Anna Abreu, Paperi T, sekä muita kotimaisia ja ulkomaisia artisteja kaikenkarvaisista musiikkityyleistä.Tuska Open Air Metal Festival (lyh. Tuska) on hieman raskaamman musiikin ystäville tarkoitettu tapahtuma, joka järjestetään 1.–3.7.2016 Helsingin Suvilahdessa.Tapahtumassa nähdään ulkomaisia ja kotimaisia raskaan musiikin yhtyeitä, jotka saapuvat Suvilahteen vapisuttamaan vierailijoiden lahkeita. Tänä vuonna lavalle nousevat esim. kotimaisista yhtyeistä Children Of Bodom, Turmion Kätilöt ja Lordi. Ulkomaisia yhtyeitä mm. Testament, Anthrax, Behemoth ja Gojira.Muista ottaa piikkisaapikkaat ja mustat hikipannat mukaan, sekä treenata niskalihakset moshauskuntoon ennen festarille lähtöä, jotta varmasti jaksat juhlialoppuun asti!Jos olet enemmän elektronisen musiikin ystävä, sinulle on tarjolla Weekend Festival, joka järjestetään 5.-6.8.2016 Helsingin Kyläsaaressa. Festivaalin anteja ovat muun muassa Armin Van Buuren, Axwell & Ingrosso, Knife Party, Martin Garrix, Tiesto, sekä muita mahtavia ulkomaalaisia ja kotimaisia bilemusiikin artisteja.Weekend Festivalista puolestaan kuvataan joka vuosi Aftermovie, jossa nähdään festarimeininkiä jälkikäteen korkealaatuisena ammattitasoisena videokuvana.Kuka tietää, voit jopa itse vilahtaa videolla kavereidesi kanssa!

Sivustoja musiikin ystäville – laita nämä korvan taakse!

Netti on pullollaan musiikin ystäville tarkoitettuja nettisivuja, joten niiden joukosta voi olla vaikea löytää laadukasta sisältöä joka sopii juuri sinulle.Shaking between digital elements while listening to musicTässä kuitenkin muutamia esimerkkejä;

  • Radiot.fi

Tätä sivustolta löydät suomalaisia radiokanavia, joita voit kuunnella sivuston kautta netissä. Yksinkertaista ja helppoa!

  • Muusikoiden.net

Sivustolta löytyy kaikennäköistä kiinnostavaa, jos satut pitämään musiikkiaiheisistakeskusteluista, soittimista, keikoista ja artikkeleista. Sivuston keskustelupalstalta voi seurata keskustelua soittimista ja yleensäkin musiikista. Voit esimerkiksi jättää bändisi demoja toisten jäsenten kuunneltavaksi ja kuunnella muiden tuotoksia. Voit keskustella eri musiikkigenreistä, sanoittamisesta, musiikkiohjelmista ja melkein mistä vaan musiikkiin liittyvästä maan ja taivaan väliltä.Muusikoiden.netistä löydät myös torin, jossa voit ostaa tai myydä soittimia. Torilta voi löytyä hyviäkin diilejä, joten sieltä kannattaa melkein katsoa ennen uuden soittimen hommaamista. Kyseinen tori on todella suosittu, ellei jopa suosituin käytettyjen soittimien kauppapaikka Suomessa.

  • Daytrotter.com

Daytrotter -sivusto on englanniksi, mutta jos vähääkään englannintaitoa löytyy, kannattaa kyseiseen sivustoon ehdottomasti tutustua. Sivulta pystyy seuraamaan bändien livesessioita. Siellä musisoi niin tunnettuja, kuin tuntemattomiakin. Sivusto on yksinkertainen ja helppo käyttää. Sieltä löydät varmasti jotakin sinun makuusi sopivia melodioita.

  • pro-music.org

Tämäkin sivusto on englanniksi ja sieltä löydät tietoa lukuisista musiikkipalveluista, jotka kätkevät sisäänsä yhteensä noin 20 miljoonaa musiikkikappaletta. Palvelut, joita sivusto esittelee, ovat kaikki täysin laillisia keinoja kuunnella musiikkia.

Kevään musiikkihelmiä

Suomalaisen musiikin kevään 2016 kovimpiin uutuuksiin kuuluu Elastisen 6. toukokuuta julkaistu albumi Feat. Albumin musiikki koostuu MTV3-kanavalla esitetyistä Elastinen feat. -ohjelmassa syntyneistä kappaleista. Kussakin jaksossa vierailee yksi suomalainen huippuartisti, joka tekee yhdessä Elastisen kanssa kappaleen. Feat koostuu näistä ohjelmassa syntyneistä kappaleista. Elastisen rap ja upeiden artistien omintakeiset tyylit sekoittuvat taidokkaasti ja tuovat kappaleisiin uuden terän, joka on kirittänyt albumille huomiota sekä ulkomaisilla että kotimaisilla listoilla.sheet of musicYö-yhtye juhlistaa tänä vuonna kunnioitettavaa 35-vuotiasta uraansa. 20.5. ilmestynyt albumi Puolet taivaasta – puolet helvetistä vie fanit sekä Yö-yhtyeen juurille että rohkeisiin uusiin säveliin. Kuten Yön tyyliin sopii, albumin kappaleet kertovat tarinoita ja kuulijaa puhuttelevat lyriikat kantavat kappaleita. Albumilla kuullaan sekä Yön nopeatempoisempaa svengiä että yhtyeelle ominaisia suuria balladeja.Single-puolen olennaisiin uutuuksiin kuuluu Diandran ja Cheekin yhteistyönä syntynyt, 4.5.2016 julkaistu kepeäniloinen Huitoo. Nopeatempoinen kappale on bileiden korvamatobiisi, jonka tahdissa on mukava fiilistellä kesää kavereiden kanssa. Sinkku tuo Diandran tyyliin hiphopin sävyä ja R&B:mäistä letkeyttä.Power metal –musiikkia soittavan Thunderstonen vuosia odotettu albumi Apocalypse Again nousi huhtikuussa Suomen virallisten listojen kärkeen. Yhtyeen vokalistina kuullaan tällä albumilla jälleen Pasi Rantanen vaikuttavan raspisella, rautaisella otteella. Maailmalla Apocalypse Againia on kiitelty energiseksi, power-musiikin olennaisiin kuunneltaviin kuuluvaksi albumiksi. Upeat kuorotaustat, kosketinsoolot ja läpi albumin kantava voimakas energia vakuuttavat kuulijan siitä, että vuosien odotus on kannattanut.

Musiikkitähtösiä kautta aikojen

Suomalaisista naislaulajista monet ovat nousseet julkisuuteen laulukilpailun myötä. Esimerkiksi iskelmän ja lastenlaulujen taitajana mainetta saavuttanut Brita Koivunen voitti laulukilpailun Helsingin työväentalolla 1950-luvun puolivälissä. Koivunen esiintyi myöhemmin yhdessä mm. kuuluisten Pirkko Mannolan ja Vieno Kekkosen kanssa.Iskelmälaulaja Annikki Tähden uran alku osui myös 1950-luvulle. Hänen repertuaarinsa ulottui useisiin eri tyylilajeihin: Tähti esitti mm. laulelmia, swing-musiikkia ja latinalaisvaikutteisia sävelmiä.1960-luvulla estradin valloittivat suomalaisen iskelmän suuret tähdet Paula Koivuniemi, Katri Helena, Marion Rung ja Lea Laven, jotka 2000-luvun alussa esiintyivät yhdessä huippusuositulla Leidit lavalla -kiertueella.Maarit Hurmerintaa voidaan pitää ensimmäisenä suomalaisena naisartistina, joka profiloitui 1970-luvulla nimenomaan rokkariksi. Samaan aikaan iskelmän totutun kilttiä tyyliä rikkoi roisilla äänellään mm. Muska Babitzin.Räväkkä Kikka puolestaan raivasi naislaulajille lisää tilaa tuhman tytön roolissa 1980-luvulla, ja hän kuuluu edelleen eniten levyjä myyneiden suomalaisten naisartistien joukkoon. Myös Kaija Koon merkittävä, pitkä ura alkoi 1980-luvun puolivälissä. Naisrokkareiden tietä nykymusiikissa kulkevat mm. Maija Vilkkumaa, Suvi Teräsniska, Irina ja sekä poppia että rokkia esittävä Anna Eriksson.Vuosituhannen vaihteeseen mennessä suomalaiset naisartistit olivat tulleet tasaveroisiksi miesten kanssa kaikkien tyylilajien edustajina kotimaisessa musiikissa. Uusimmassa musiikissa onkin huikeita, upeaäänisiä naisartisteja enemmän kuin koskaan. Nykypopin kuningattaria ovat esimerkiksi Chisu, Erin ja Laura Närhi. Television erilaisista laulukilpailuista suosioon ovat nousseet mm. Jenni Vartiainen, Anna Puu, Diandra, Kristiina Brask sekä Anna Abreu.

Lordi – Euroviisujen jälkeen

Hevimetallia ja raskasta rokkia soittava Lordi on ainoa suomalainen ja ensimmäinen raskasta musiikkia esittänyt euroviisuvoittaja. Hard Rock Hallelujah -kappale toi voiton kotiin vuonna 2006. Lordi-yhtyeen tunnusmerkkinä toimivat upeat monsteriasut ja näyttävä lavarekvisiitta, joista vastaa yhtyeen perustaja Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu.10476-lordi3Viisuvoiton jälkeiset kymmenen vuotta ovat olleet kiireisiä Lordi-yhtyeelle ja sen keulahahmolle. On ollut aikoja, jolloin keikat kotimaassa kutistuivat olemattomiin ja yhtyeen velat kasvoivat.Lordi on Euroviisujen jälkeen julkaissut viisi levyä, joiden menestys on ollut ulkomailla suurempi kuin Suomessa. Nelosen Kuorosota-ohjelmaan osallistuminen vuonna 2011 ei muuttanut mielikuvaa hirviöbändistä koko perheen konseptiksi, joka sen Suomessa menestyäkseen olisi ehkä oltava. Samana vuonna Lordin rovaniemeläinen nimikkoravintola lopetti kannattamattomana.Raskaista vuosista kertoo dokumentti Monsterimies (2014). Yhtyeelle on aina ollut tärkeää esiintyä ainoastaan maskien kanssa. Dokumentin julkaisemisen aikaan yhtyettä kritisoitiin siitä, että se varjelee salaisuuksiaan niin tiukkaan, että fanienkin mielenkiinto hiipuu.Lordi-yhtyeen kokoonpano on vuosien aikana muuttunut moneen kertaan, mutta sen taiteellinen ydin on pysynyt samana. Suomessa hirviöt eivät ole saaneet osakseen paljoa arvostusta, mutta ulkomailla yhtyeen musiikillista tinkimättömyyttä on kunnioitettu läpi vuosien. Lordi on keikkaillut useita kiertueita Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa sekä käynyt mm. Japanissa ja Venäjällä.Kesällä 2016 Lordi-yhtye keikkailee sekä Suomessa että ulkomailla. Yhtyeen voi nähdä tulevana kesänä esimerkiksi Tuska-festivaaleilla ja Metalfestissa. 

Dannystä Juha Tapioon

Suomalainen musiikki on täynnä loistavia mieslaulajia, jotka ovat onnistuneet tekemään vuosikymmeniä kestäviä uria. Pisimpään Suomen kirkkaalla musiikkitaivaalla ovat onnistuneet pysymään Frederik, Danny, Matti ja Teppo ja Tapani Kansa. He ovat aloittaneet uransa jo 60-luvulla ja onnistuneet säilyttämään kansansuosion puolen vuosisadan ajan.Näiden miesten voidaan ajatella olevan Suomen johtavia mieslaulajia, mutta tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Suomessa on runsaslukuinen joukko mieslaulajia, jotka ovat aloittaneet uransa joko 1990- tai 2000-luvulla, mutta nousseet nopeasti kulta- ja platinarajoja rikkoviksi artisteiksi.Näitä myöhemmin suuriksi suosikeiksi nousseita laulajia ovat muun muassa Juha Tapio, Lauri Tähkä sekä vasta viime vuosina pinnalle noussut Kasmir. Myös suosittujen mieslaulajien musiikkityyli on muuttunut aika merkitsevästi vuosikymmenten saatossa. Nykyisin pinnalla on paljon pop- ja iskelmälaulajien lisäksi myös reggaeta ja tanssimusiikkia laulavia miehiä. Kuitenkin iskelmämusiikille ja niin sanotusti vanhoille suosikeille on vieläkin fanijoukkonsa, joten heitä ei sovi unohtaa Suomen musiikkitaivaalta.Toki valitettavan moni ikiaikaisista suosikeista on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Silti kuitenkaan esimerkiksi Kirkaa ja Kari Tapiota ei varmasti unohdeta ja heidän musiikkinsa tulee soimaan vielä pitkään. Suomen musiikki voi hyvin. Tyylit ja artistit muuttuvat, mutta musiikin laadukkuus ja karismaattiset mieslaulajat säilyvät. Musiikki on parhaimmillaan silloin, kun se elää vielä vuosikymmenien päästä löytäen uusia kuuntelijoita.

Musiikkimatkat

Haluaisitko lähteä taianomaiselle matkalle Viron puolelle, tai pysytellä Suomen rajojen sisällä, kokien mahtavia musiikillisia kokemuksia????????????????????????????????????????????????Viron Otepäässä järjestetään Leigon järvimusiikkifestivaali, jossa esiintymislava on rakennettu saarelle Leigo –järven keskelle. Katsojat voivat nauttia esityksistä järven rannalla luonnon helmassa. Konsertti on siis ulkona, joten pimeällä näkyvät savu- ja valotehosteet näyttävät upeilta ja tarjoavat ennekokemattoman musiikkielämyksen!Samalla matkalla pääset tutustumaan Puurmannin uusrenesanssi –tyyliseen kartanoon, Viron vanhimpaan kaupunkiin Tarttoon, sekä maistelemaan Viron maistuvimpia marjaviinejä Pöltsämaan linnan viinikellariin.Musiikinystäviä hemmotellaan erityisesti joulun alla, kun 10.12.2016 järjestetään Pähkinänsärkijä-baletti Tallinnassa. Pähkinänsärkijä on venäläisen Pjotr Tsaikovskin säveltämä, romantiikan kukoistavalta ajalta peräisin oleva baletti. Sen ensiesitys oli Pietarissa vuonna 1892 arvostetun Mariinski-teatterin näyttämöllä. Baletti on satukertomus nuoresta tytöstä, jonka joululahjapaketista paljastuu pähkinänsärkijänukke. Näytös on 2-tuntinen ja siinä on yksi väliaika. Pääsylipun hinnalla saa siis paljon nautittavaa.Tässä pari vaihtoehtoa, jotka ovat vain lyhyen laivamatkan päässä ja ovat taatustiunohtumattomia elämyksiä! Luonnollisesti erityisesti Suomen kesä on myös täynnä erilaisia musiikkifestivaaleja, joten erinomaisen musiikkielämyksen perässä ei välttämättä tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Hyppää bussiin, hurauta Helsinkiin, Turkuun, Kotkaan tai minne vain, missä lempiartistisi esiintyykään!

Pelimusiikki

Musiikilla on jo kauan sitten todettu olevan merkittävä vaikutus ihmiseen, ja tämän vuoksi sitä käytetäänkin myös elokuvissa, mainoksissa, peleissä sekä taustamusiikkina erilaisissa tiloissa ja tapahtumissa. Hyvin valittu musiikki auttaa luomaan haluttua tunnelmaa, kuten rauhallisuutta, romantiikkaa, jännitystä, vauhtia tai jopa kauhua. Näin ollen kokemuksesta, olipa kyseessä sitten elokuva tai peli, tulee katsojalle/pelaajalle yleensä autenttisempi, onnistuneempi ja miellyttävämpi.

Musiikki luo tunnelman konsolinkin äärellä

Elokuva- ja mainosmusiikista on puhuttu jo kauan, ja niillä on jo pitkään ollut oma jalansijansa musiikin maailmassa. Hiljattain joukkoon on kuitenkin noussut myös pelimusiikki. Pelimusiikilla on yleensä omat säveltäjänsä, ja se eroaa tyyliltään joskus paljonkin kaupallisesta musiikista.Pelimusiikki on muuttunut radikaalisti viimeisten 30 vuoden aikana, ja varsinkin alkuaikoinaan se oli hyvin kaukana kaupallisesta musiikista. Pelien taustamusiikkina kuultiin ennemminkin mekaanista ääntä melodisen musiikin sijaan, kun taas nykypäivänä pelimusiikki on teknisesti samaa laatua kaupallisen musiikin kanssa. Joskus pelinkehittäjät jopa käyttävät peleissään kaupallista musiikkia ostettuaan siihen oikeudet. Nykyään pelimusiikille jaetaan elokuvamusiikin tavoin ovat palkintonsa, ja viimeaikoina Suomessa on järjestetty jopa pelimusiikkikonsertteja.

Osa peleistä rakentuu rytmien ympärille

Kuten musiikin maailmassa yleensäkin, osa pelimusiikista unohtuu pelien mukana, kun taas osa jää elämään vuosikymmeniksi. Musiikistaan kiiteltyjä pelejä ovat muun muassa Giana Sisters, Doom, Monkey Island, Outcast – ja niin, tietysti legendaarinen Super Mario Bros, kauan kauan sitten. Musiikin rooli peleissä vaihtelee suuresti. Joissakin peleissä, kuten esimerkiksi PlayStationin Guitar Herossa musiikki on pääosassa. Myös netistä löytyy runsaasti pelejä, joissa pelaajan tehtävänä on itse tuottaa musiikkia jollain tavoin.Osassa peleistä musiikkia ei ole tarjolla lainkaan, jolloin moni jääkin sitä kaipaamaan. Esimerkiksi joistakin videokolikkopeleistä puuttuu varsinainen taustamusiikki, ja käytössä on vain klassisia ääniefektejä. Nykyään kolikkopeleistäkin kuitenkin pelejä löytyy laidasta laitaan, ja osassa musiikkiin on panostettu toden teolla. Esimerkiksi CasinoEuron sivuilta löytyy metallimusiikin ystäville niin KISS- kuin Megadeth-aiheinenkin slotti, joissa musiikilla on aivan oma roolinsa!Toisissa peleissä musiikilla on enemmän tai vähemmän merkittävä taustarooli. Esimerkiksi Grand Theft Auto -peleissä musiikkiin on todella panostettu, ja pelaaja voi valita pelatessaan lukuisista eri radiokanavista sen hetkiseen pelitunnelmaan sopivimman tai muuten vain mieluisimman musiikin.

Björn Olsson – melodista instrumentaalimusiikkia

Björn Olsson on mittavan uran tehnyt ruotsalainen säveltäjä, kitaristi ja tuottaja. Oman nimensä alla hän tekee instrumentaalimusiikkia, jonka biisien nimet ovat usein ottaneet vaikutteita Göteborgin tienoosta ja tunnelmista, mutta hän on myös tehnyt paljon yhteistyötä muiden artistien ja yhtyeiden kanssa.Olssonin musiikkityyli vaihtelee levystä toiseen ja sitä onkin vaikea kuvata yhdellä sanalla. Kaikkia albumeja yhdistävät kuitenkin melankoliset melodiat sekä unenomainen tunnelma.Göteborgista kotoisin oleva Olsson oli vuonna 1985 mukana perustamassa bändiä, josta myöhemmin muodostui Union Carbide Productions. Ensimmäinen albumi, ”In The Air Tonight” ilmestyi pian ja bändi teki kiertueen Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Mm. R.E.M. ja Kurt Cobain ilmoittautuivat aikanaan Union Carbide Productionsin ihailijoiksi.Olsson jätti Union Carbide Productionin vuonna 1989 ja liittyi funkia soittavaan bändiin. Vuonna 1994 Olsson oli mukana perustamassa The Soundtrack Of Our Lives -bändiä, jonka hän jätti kolme vuotta myöhemmin levytyksen ja kiertueen jälkeen.Alkukesästä 1997 Olsson nauhoitti ensimmäisen soololevynsä ”Instrumentalmusik” ja samana vuonna hän liittyi The Bear Quartetiin. Olssonilta on sittemmin ilmestynyt kuusi omaa levyä: Räkan/UPA 2001, Kräftan 2001, Krabba 2003, Hummer 2005, Lite nya melodier 2012 sekä Lite fler melodier 2013.Vuonna 2009 Olsson perusti levytysstudion Göteborgiin. Björn Olsson on tuottanut useita ruotsalaisia artisteja, kuten Franke, Håkan Hellström, Easy, Bad Cash Quartet ja Mattias Alkberg BD.

Måns Zelmerlöw edustaa Ruotsia Euroviisuissa

Ruotsi on tunnetusti aina menestynyt Euroviisuissa mainiosti, ja se on vienyt voiton jo viidesti. Tänä vuonna voittoa lähtee Itävallan Wieniin tavoittelemaan 28-vuotias Måns Zelmerlöw. Zelmerlöw voitti maaliskuussa Tukholmassa ylivoimaisesti Melodifestivalenin hienolla lavaesiintymisellään ja kappaleellaan ”Heroes”, ja niin hänelle avautui paikka päästä edustamaan toukokuussa maataan koko Euroopan edessä.”Heroesin” taustalta löytyvät Anton Hård af Segerstad, Joy Deb ja Linnea Deb. Hienon biisin lisäksi myös upeasti tehty lavashow siivitti Zelmerlöwin selvään voittoon. Suomalaiset vedonlyöntitilastot ennustavat Måns Zelmerlöwin voittavan Euroviisut, ja myös Betsafessa miehen uskotaan olevan vahvoilla, kertoimen ollessa tällä hetkellä vaivaiset 2.40.

Pitkän linjan esiintyjä

Måns Zelmerlöw on kotoisin Lundista. Jo ennen Melodifestivaleniakin mies on ollut ruotsalaisille tuttu. Kymmenen vuotta sitten hän osallistui Ruotsin Idolsiin sijoittuen viidenneksi, minkä jälkeen häntä on nähty niin laulajana, musikaalitähtenä esimerkiksi Greasessa ja Footloosessa kuin TV-persoonanakin. Miehen viimeisin albumi ”Barcelona Sessions” ilmestyi keväällä 2014.Zelmerlöw on ollut mukana juontamassa muun muassa Ruotsissa huippusuosittua Allsång på Skansen -musiikkiohjelmaa, jota on esitetty Suomessakin. Zelmerlöw on myös ehtinyt voittamaan Maria Karlssonin parina Ruotsin Let’s Dance -ohjelman, jota Suomessa vastaa Tanssii tähtien kanssa -ohjelma. Hän on myös ääninäytellyt mm. ruotsinkielisissä versioissa elokuvista Kaksin karkuteillä ja Planeetta 51.Zelmerlöw on osallistunut aiempinakin vuosina Melodifestivaleniin. Vuonna 2007 hän sijoittui kolmanneksi kappaleellaan ”Cara Mia” ja vuonna 2009 hän kilpaili kappaleella ”Hope and Glory”. ”Heroes” on ollut Melodifestivalenin jälkeen tiuhassa radiosoitossa ja Ruotsin listaykkösenä jo viikkoja ja myös Suomessa siitä on jo tullut suosittu listahitti.Toukokuussa juhlitaan Euroviisujen 60-vuotispäivää Itävallan Wienissä ja silloin nähdään kuinka yksi ennakkosuosikeista, Ruotsin Måns Zelmerlöw pärjää. Ehkäpä vuoden 2016 Euroviisut järjestetään jälleen rakkaassa naapurimaassamme!